15.3 Bläkärilento
Kahdeksan Black Jackin täyteisen tunnin jälkeen KLM:n Boeing 777 laskeutui pyörät edellä Jomo Kenyattan lentokentälle Nairobiin kello 20:10. Koneessa oli kaikenmaailman pelit ja vempaimet. Jokaisella matkustajalla oma pikku telkkari ja kaukosäädin, joka toimi myös peliohjaimena ja puhelimena. Aika luksusta ja ruokaakin kannettiin aina lisää kun se loppu. Matkustin siis ihan tavallisessa economy-luokassa. Tiedä sit mitä olis ollu business class.
Sieltä sit palloileen kohti passintarkastusta, jossa odottikin kiva ylläri, et turistiviisumi maksaa 50 ameriikan dollaria. Sanoin tiskillä, et mihis maahan oon oikeen laskeutunu, ku pitää alkaa jotain helvetin dollareita kaiveleen taskusta. No maksut hoitu kenian shillingeillä, mut salee oli vähän valkosen miehen spesiaalikurssilla määrätty hinta.
Kamat kantoon ja ulospäästyä taksilla, jonka Kaisa oli hoitanut paikalle, kohti St. Andrews Towers Apartmentsia missä tytöt asuvat. Paikasta mainittakoon, et sitä ympäröi 2,5 metrii korkee ja puol metrii levee muuri. Muurin päältä löytyy piikkilankaa, joka on sähköistetty. Portilla aseistetut vartijat, joten jos joku onnistuu tulla tänne bunkkeriin meitä ryöstään niin johan on.
16.3 Matatu, tuo kenialaisen joukkoliikenteen helmi
Perjantaina vierailtiin Kaisan harjoittelupaikassa Mathare Special Training Centerissä, joka on erityiskoulu Kenian toisiksi suurimman slummin Matharen huudeilla. Oppilaat ovat jollain tapaa vammaisia tai muuten kehityksessä jälkeenjääneitä. Koskaan ennen en ole moisissa laitoksissa käynyt, joten ei voinut yhtään tietää mitä odottaa. Siellä ne kuitenkin telmivät kuin mitkä tahansa muutkin kersat ja nauroivat. Valkonen mies oli ihmeellinen asia näillä vesseleille ja kaikkien oli päästä ainakin koskemaan valkoista miestä. Koulun reksiiki käytiin moikkaamassa ja sehän pisti meille juhla-aterian kasaan. Ruuan jälkeen Kaisa ja tytöt saivat todistuksensa sekä Kangat (joku kietasuhame). Mullekki oli reksi jostain löytäny safarihatun. Todistusta ei tippunu!
Kuvassa Kokki, Kokin kaveri, Dennis, Arafat ja Kaisa
Siitä sitten Matatulla (Kenialla joukkoliikenneajoneuvo) himaan ja sit Nakumatt-nimiselle ostarille. Ostarilta löytyi kaikennäköistä rojua, mut Matatuista on pakko kertoa vielä enemmän. Matatu on siis tuunattu ruosteinen Toyota Hiace johon on asennettu 12 ylimäärästä penkkiä. Siellä ollaan sit kun sillit purkissa. Matatuja löytyy myös erilaisia! Bongattu on mm. 2PAC-Matatu, Kanya West-Matatu, 50 Cent-Matatu. Musiikki vaihtelee laidasta laitaan. Voit kuulla herkkiä Backstreet Boysin ballaadeja tai mustien HC räppiä, joissa sanotukset ovat tyyliä ”Being white is a suicide”. Istu siellä sitten ainoana valkoisena!
Matatun henkilökuntaan kuuluu rahastaja (lue: kusettaja) ja kuljettaja. Yhden suuntaisen matkan kuuluu maksaa noin 20 shillinkiä eli noin 20 euro senttii. Hinnat kuitenkin varioivat huomattavasti valkoisille riippuen rahastaja (lue: kusettaja). Suurinosa Matatu bisneksestä kuuluu Kenian mafialle, mutta kyyti on kuitenkin huomattavasti turvallisempi kuin hypätä paikallisbussiin, jossa pääsee helposti eroon ”ylimääräisestä” omaisuudestaan. Sitä paitsi Matatulla matkustaminen on aina oma seikkailunsa. Kaisa ja tytöt ovat mm. nähneet kuinka Matatun rahastaja lyödään rautoihin kesken ajeluiden.
17.3 Ympäri Nairobin
Lauantaina sitten aamulla aikaisin (lue: klo11) lähdimme Matatulla Village Marketia kohti. Rahastaja yritti kehittää yllättäen omaa päivän hintaa meille siinä kuitenkaan onnistumatta. Village Market osottautui turistien taivaaksi tai helvetiksi…kuinka sen nyt ottaa. Hinnat on suunniteltu eritoten turisteja varten. Sinne kuitenkin oli mentävä ostamaan shortseja, sillä Suomesta lähtiessä ei sattunut kuin yhdet farkut mukaan. Täällä päiväntasaajan alapuolella ei farkuilla oikein ole mitään virkaa.
Siellä syötyämme ja yhdet shortsit plus släbärit ostettua suuntasimme takaisin downtowniin. Siellä käytiin ihmettelemässä parit puistot; Uhuru Park ja Central Park. Uhuru Parkis ajeltiin polkuveneillä puiston lammikossa. Botski oli sellainen hieman kiikkerän oloinen ja meinasi jo kahden hengen painosta hörpätä vettä. Kenialaiset kuitenkin ajelivat parhaillaan neljä aikuista samassa veneessä, vaikka vettä ryöppys sisälle.
18.3 Nairobi – Mombasa- Kede - Watamu
Aamulla aikaisin hypättiin Nairobista bussiin koti Kedeä. Matka kesti noin kymmenisen tuntia, vaikka kuski oli kunnon kilipää. Kaasua poljettiin surutta ja rekordi tais olla 4 täysperävaunurekkaa kerralla ohi. Matkaa tosin hidasti hieman ruuhkat Mombasan huudeilla. Kedessa hypattiin ulos sielta bussista ja napattiin Matatu Watamu nimiseen kylään. Sielta haettiin tytöille tuttu majoituspaikka Krabella. Omistaja on suomalainen Esa, jolla on kenialainen vaimo Nancy. Esaa tosin ei kauaa nahty kun äijän täyty lahtee melki samantien Suomeen, koska viisumi meni umpeen. Sadekauden päätyttyä äijä kuulemma palaa taas Watamun huudeille ja tällä kertaa pysyvästi.
19.3 Maasaitten kanssa
Lämmintä riitti! En varmaan paljoa valehtele jos sanon, et auringossa oli yli 40 astetta lämmintä, kun se pääsi puskeen suoraa zeniitistä. Aurinkoa ei pysty ottamaan ennen kuin iltapäivällä, sillä nahka kärtsäs salettiin jos meni ennen puoltapäivää. Vielä kun otetaan huomioon täällä vallitseva voimakas vuorovesi-ilmiö niin meressä pulikointiin ja rannalla löhöilyyn jää aikaa pari tuntii päivässä.
Watamun kylässä käpäilessä ei saa muuten hetkeäkään rauhaa. Varsinkaan jos seurueeseen kuuluu kolme tyttöä. Joko huudellaan ”Ciao bella, caramella!!” ja luullaan italialaiseks tai sit huudellaan ”mzungu”, mikä on jotakuinkin mustien käyttämä vastine neekeri-sanalle valkosesta. Eli ei siis mikään mairitteleva nimitys. Sit revitään kaikkiin kojuihin kattelemaan Kenian parhaimpiin hintoihin myytävää rihkamaa.
Illalla lähdettiin Maasai-heimo saattueessa italiailaisten hotellille katselemaan Maasai-tanssia. Pikkasen oli pokassa pitämistä kun Maasai-Johnin Nokia-puhelin alkoi soimaan ja kaveri tempas puhelimen käteen alkuasukaspuvustaan. Kannatti muuten mennä siinä saattuessa, niin päästiin ilmatteks sisään katsomaan tanssia. Oli muuten melkoinen luksushotelli ja koko hotellialuekin oli aidattu piikkilangoin. Portilla, kuinkas muuten, aseistetut vartijat ja kun ollaan Afrikassa niin aseena ei ole AK-47, eikä RK-67 vaan jousipyssy ja nippu nuolia!
Maasaiheimolainen Alex ja meikä Comeback nimisessä "yökerhossa"
Maasai-tanssit olikin sitten hyppimistä, ulinaa, huutoja ja joikhausta. Tunnelmaa hieman latisti se, et tanssit oli jossain hienon hotellin uima-allas osastolla, mut kyllä se oli silti näkemisen arvoista. Lopussa Maasait kävi hakemassa naisia mukaan tansseihin ja Kaisahan se uskaltautui tytöistä rohkeimpana lattialle. Ei kuitenkaan jäänyt Maasain matkaan niin kuin monet länkkäritytöistä :P
20.3 Chillailua
Koko päivä olikin sitten melkosta chillailua. Jollain krapula eilisestä jollain ei. Aurinkoa otettiin ja meressä taas vaihteeks uiskenneltiin. Jotain tuli toreiltakin ostettua. Tinkiminen on kaikki kaikessa täällä. Lähtöhinta voi olla esimerkiksi 2000 shillinkiä ja lopullinen hinta on 400. Kaisan paras tinkiminen oli tonnista sataseen, kun Jay Jay yritti pyytää vähä ylihintaa yhdestä korusta.
Illalla mutusteltiin paikallisia herkkuja Chapatia ja Samosaa. Ensimmäinen on suomalaista lättyä muistuttava rapea erikoisuus, jonka väliin lyödään yleensä jos jonkilaista sörsseliä. Samosa taasen on lihapasteijaa muistuttava kolmionmuotoinen herkku.
21.3 Geden raunioilla
Edellis yön torakkajahdista väsyneenä (niitä oli aika monta) suuntasimme katselemaan ”kuuluisia” Geden raunioita. Lipunmyyjä oli kunnon perusafrikkalainen. ”Po-oole Po-oole” (suomeks: hiljaa hyvä tulee) se vaan sanoi ja puhukin niin helvetin laiskasti.Turisteilta yritettiin taas vaihteeks pyytää ylihintaa (noin viittä euroa sisäänpääsystä), mut hetken neuvottelun jälkeen kaks pääsi turistihinnalla ja kaks paikallisten hinnalla (1/5 turistihinnasta). Mitään jälkipolville erikoista kerrottavaa ei jääny…röykkiö kiviä. No se selvis, et afrikkalaisilla saa olla niin monta vaimoo kun pystyvät elättämään. Tosin vaimosta joutuu maksaa lunnaita appivanhemmille muutaman vuohen, kilin, lehmän tai kanan.
22.3 Lamu, tuo aasien luvattu kaupunki
Tuli aika pakata rojut ja sanoo hyvästit Watamulle. Suomi poijaat Jaakko & Lauri olivat hakeneet meille liput Malindi – Lamu bussiin. Ei muuten ollut minkäänlainen ihme, et bussi oli tunnin myöhässä (”Pole Pole”). No, mutta matkaan päästiin ja käännyttäessä hiekkatielle (lue: kyntöpelto) mukaan hyppäs kaksi aseistettua vartijaa. Kantoivat vielä oikeita AK-47 aseita kädessään. Tie yhestä Witun kylästä, siis sen kylän nimi on Witu ;), Lamulle on kuulemma melko vaarallista seutua.
Lamun mantereen puoleiseen satamaan saavuttaessa revittiin jo hihasta botskiin ja mustilla miehillä näytti olevan kova vääntö siitä kuka saa valkosten rahat. Mentiin sitten ensimmäiseen botskiin mikä nähtiin. Maksimissaan 20 hengelle suunniteltuun veneeseen ahdettiin vähintään 50 ihmistä ja viimeset roikkui laidoista kiinni pitäen, kun vähintään 30 vuotta vanha Yanmarin diesel puksutti meitä eteenpäin. Moottori käynnistettiin muuten veivillä ja kippari ohjas venettä varpaillaan :D
Lamun saarelle saavuttaessa yllättäen taas kerran oli kaiken maailman avuliasta aatua tarjoamassa apua repun kantoon, turistioppaaksi jne. Hermot siinä oli mennä ja käveltiin suoraan kaikkien ohi mitään sanomatta, mut yks sitkee sissi jakso seurata iholla jatkuvasti, vaikka tehtiin selväks, et kyllä me tiedetään mihin mennään. No ekalla mestalla saksalaisen naisen omistamalla hostellilla selvis, et tää takiainen olikin ihan luotettava kaveri. Se oli Lamun virallinen turistiopas Sigir. Siitä eteenpäin homma sujuikin mukavasti, ku Sigir tiesi mistä hakee majotusta. Lopulta päädyttiin Yumbe Villa nimiseen paikkaan mikä osottautui loisto mestaksi!
Sananen vielä Lamusta. Lamu on saari Intian Valtameressä melko lähellä mannermaata. Kaupungista löytyy 30 000 asukasta, 3000 aasia, yks auto ja traktori. Lamulainen sananlasku kuuluukin ”Man without donkey is a donkey!” :D Naapurisaarella, Manda, sijaitsee Kenian ilmavoimien lentotukikohta. Luottamusta Kenyan Air Forceen ei lisänny samana päivänä tapahtunut helikopterionnettomuus. Kopteri tippu mereen, kun pojat oli unohtanu tankata kopterin ennen reissua :D Noh, ketään ei kuollut kuitenkaan.
23.3 Ali Hippien himassa
Aamupalan syötyämme lähdettiin Sigirin kanssa kierteleen Lamun nähtävyyksiä. Muutaman minuutin päästä kaikki oli ihan sekaisin missä mennään, kun kuljettiin Lamun kapeita ja sokkeloisia kujia pitkin. Jostain kadunkulmasta huikkaili jokin normaalia tuhdimpi musta mies luokseen. Tarjosi 1000 shillingin (10 e) hintaan ruokaa ja musiikkia omalla kultaisella äänellään laulettuna illalla talossaan. Selvis et kaveri on Lonely Planetinkin tuntema Ali Hippie, joka kutsuu aina travellereja luokseen. Päätettiin mennä sinne illalla.
Koko päivä meni sitten nälkää kerätessä ja Bao-peliä pelatessa. Kun vihdoin päästiin Alille niin johan alkoi ruokaa tuleen! Alkupaloiksi ravunlihapiirakoita, jotka oli aivan törkeen hyviä. Sitä seurasi Chapatia kalakeiton kera, jonka jälkeen Red Snaper nimistä herkkukalaa kookosriisin kera. Luultiin jo, et siihen loppu ruuat, mut sieltä kannettiin kaikille vielä hummeria ja voi elämän käsi, et tuli aika läski olo ne syötyä. Ei ihme et Alikin painaa sellaiset rapiat 200 kiloa (nuorena kloppina oli kuulemma sellainen kukkakeppi) :D Äijä elättää siinä sivussa noin 30 hengen pesuettaan, joka koostuu niin omista kuin lapsienki lapsista. Hippi taustastaan huolimatta Ali ei oo kun kerran poistunut Lamun saaristosta ja sillonki vain kahdeksi viikoksi Nairobiin, kun lapset oli ostanut sille lentoliput sinne. Nairobis Ali viihty 2 viikkoo ja sen jälkeen meni hermot Nairobin kiireiseen elämäntyyliin ja ylimielisiin ihmisiin. Paska paikka sano Ali :D
Kaiken kaikkiaan oltiin tyytyväisiä Alin kämpillä vierailuun. Harvemmin sitä tulee syötyä afrikkalaisia herkkuja ja ottaa osaa niiden illanviettoon.
24.3 Purjehdus Manda Toton autiosaarelle
Päätettiin lähteä Captain Happyn järkkäämälle ”yön yli autiolla saarella”-reissulle Manda Toto nimiselle saarelle. Matkaan lähettiin Gunners nimisellä purjeveneellä 4 henkisen miehistön kera. Kipparina Sana ja merimiehinä Salim, Afrika ja Muhammed. Alkupätkä sujui ilman sen kummempia kommelluksia, mutta saavuttaessa kanaaliin, joka erottaa Mandan saaren ja mantereen, seilaaminen tyssäsi vastatuuleen. Reippaina poikina Muhammed ja Afrika sito ittensä köyteen kiinni ja lähti vetämään botskia rantatöyräällä kävellen. Kerran meinattiin jo käydä hinauksessa, mut miehistön kalakaverit koijas. Äijät nakkas vetoköyden kanaaliin, kun nää sai sen sinne toiseen botskiin eka heitettyä :D
Kanaalia tahkottiin pari tuntia, kunnes päästiin taas ulapalle ja kaverit alko kaivaan kakkosnelosta ruumasta. siellä kolmimetrisen kakkosnelosen nokassa sit Afrika ja Muhammed keikku tasapainottaen meidän purkkia sivutuuleen seilatessa. Ihmetellä pitää kyllä äijien balanssia. Kertaakaan ei äijät pudonnut sieltä lankun nokasta. Ehkä sillä miehistön jatkuvalla bajauttelulla oli vaikutusta tasapainoon! :D Kippari kuitenkin pitäytyi erossa viherkasvien sauhutteluista onneksi.
Manda Totolle saavuttaessa oli pienoinen pettymys, ettei se nyt ihan niin autio sitten ollutkaan. Sinne oli joku perkeleen italialainen miljonääri pykänny luksus bungalowin, jossa heilu joku Maasai mies ”rungu” aseenaan. Rungu on Maasai-heimon käyttämä keihäs. Iloinen kapteenimme Captain Happy oli meille luvannu vähintään telttamajoituksen, mut eipä siellä telttoja pahemmin ollu. Maasain kanssa sitten neuvoteltiin siitä bungalowiin pääsystä. Eihän sinne tietenkään ilmatteks päässy vaan rahaa se perkele kinus. Noh, tehtiin diili, et se saa käytellä Iiriksen krediitit loppuun (n. 2 egee) ja me saadaan nukkuu siellä. Illalla miehistö pisti vielä pystyyn afrikkalaisen bongo-rumpusession leirinuotiolla. Hyvin ne soitti huolimatta vaikka kipparia lukuun ottamatta ne kaikki oli ihan pölyissä! :D
25.3 Kalastelua ja snorklailua Intian Valtameressä
Aamulla aikainen herätys, vaikka kippari vakuutteli, et ”po-oole po-oole!!” ei kiireitä aamulla. Kuitenkin aamulla meri laskee melko nopeesti ja pois pääsy saarelta olis käyny aika vaikeeksi, jos botski seisoo kuivalla maalla. Siitä bungalowistakin olis pitäny maksaa vielä ylimäärästä, mut ilmotettiin, et ”sorry, no money!!”. Miehistö tulkkas sen swahiliks Maasaille ja matka jatkui!
Käytiin sitten Paté nimisen saaren edustalla vähä kalasteleen ja snorklaileen. Olihan siellä ihan kivat korallit ja kalat, mut aika sameeta vettä loppujen lopuks :( Äijät nyki merestä Red Snapereitä toisensa jälkeen ruuaks ja tais siinä yks Leather Fishkin tulla. Paluumatkalla äijät kokkaili vielä kunnon herkkusapuskat. Tarjolla grillattua kalaa hyvissä marinaadeissa ja kookosriisiä, kasviskastiketta ja hedelmiä. Eikä tarvinnut nähdä nälkää vaan meidän tuskaillessa ruuan paljoudesta äijät meinas kantaa lisää. Afrikan nälänhätä oli aivan vieras käsite tällä purjehtimisreissulla ja ollut kyllä koko Afrikan reissun ajan. Ollaan kaikki syöty enemmän kun Suomessa koskaan, kun nää mustat miehet pelkää et me ollaan nälissään! :)
Ai niin ei siitä reissusta ilman äyskäröintiä selvitty. Vähän ennen Lamun satamaa, kun piti purjetta kääntää purjeve hörppäs reilun kuution verran vettä, kun pääsi liikaa kallistuun. Siinä sit Salim kauho vettä takas mereen ja kippari raivos miehistölle :D
26.3 Aasilla ajelua
Aamulla ramasi kummasti rankan reissun jälkeen ja tyttöjen mennessä shoppaileen, taas kerran, Nikke jatkoi makoisia unia. Herättyäni kuulin ilosanoman: ”Siirrettiin bussilippuja päivällä eteenpäin!”. Oli ne tytöt sit hurahtanut hankkiin meille Captain Donkeylta aasiajelun illaksi. Meikä sai tietysti Lamun nopeimman aasin (tai niin ainakin väitettiin). Tyhmähän kuin aasi se aasi kyllä oli. Välillä mentiin hirveetä kyytiä ja aasi päätti minne kujalle mennään. Aasin nimi oli muuten Police! Nimi juontaa juurensa siitä, et se on kuulemma tyhmä kuin poliisi :)
Aasiajelu vei meidät Matondoni nimiseen pikkukylään, jossa ei valkosia pahemmin näy. Eikä ollu pikku mukulatkaan nähny valkosia. Koko ajan huudeltiin mzungua (valkoinen) ja jamboa (morjes). Jotkut jopa väläytteli englannin kielen taidoillaan: ”Yahoo tungu!!!”, ”Ai ai uuuu!!”, ”What is my name?” mistä ekat kaks menis englanniksi jotakuinkin ”Hello mzungu!!” ”How are you?”.
Siellä sitten haahuiltiin puolisen tuntia kunnes perseet puuduksissa piti kammeta itsensä takas aasin selkään. Police veteli taas päällikkönä keulilla ja kiilasi Kaisan ja Heidin aasien eteen. Kerran käytiin piikkipuskassakin kääntymässä ja saldona oli verta vuotava kyynärvarsi. Äkkiä se siitä kuitenkin meni umpeen, eikä siinä sen kummempaa.
27.3 Synttärihumua
Kaisan syntymäpäivä ja viimeinen päivä Lamulla. Päätettiin lähteä Shella-biitsille ja kun laiskoja oltiin otettiin sinne moottorivene. Pienen kävelyn jälkeen löydettiin Kaisan kanssa aivan täydellinen ranta! Ei levää tai puunlehtiä, kristallin kirkas ja lämmin vesi sekä hienon hienoa hiekkaa. Jos meren lämpötila oli liian kylmä niin vaihtoehtona oli mennä kellumaan pieniin lammikoihin joita oli vuoroveden paetaessa jääny rannalle. Olo oli kuin kylpylän 40 asteen terapia-altaassa :)
Kaisan synttärien kunniaksi päätettiin mennä Bush Garden ravintolaan. Sieltä oli pakko tilata Jumbo-katkarapuja, kun kerran oli hyvä syy syödä hienosti. Ainut miinuspuoli ravintolassa oli sekoileva tarjoilija, joka oli varmaan napattu suoraan kadulta koeajalle. Ensin se jakoi ruuat meille ihan miten sattuu, kun ei tiennyt mikä on kenenki ruoka. Ruokailua lopeteltuamme päätin kysästä vielä jotain jälkiruokaa (desserts), johon kaveri väänsi pepsodent-hymyn ja nosti peukun pystyyn. Minuutin päästä se kiikutti laskun hymy korvissa pöytään ja siinä laskussakin oli virhe, joka tosin korjattiin. Koko illan aikana se kaveri töppäs ainakin viis kertaa. Siihen tulokseen ollaan tultu, et paikalliset ei aina ole niitä ruudinkeksijöitä! Ruokailun jälkeen tehtiin vielä kauppaa pelimiehen a.k.a. Game Boyn kanssa Bao-peleistä, joita oli pakko ostaa parit kotiinviemiseksi.
28.3 Takas Turguh, eiku siis Watamulle
Aika oli jättää Lamun aasin sonnalle haisevat kapeat kujat ja lähteä vielä pariksi päiväksi Watamun tuskasen kuumaan helteeseen. Venematkasta tulikin sitten taas oma shownsa. Pikku purkki piti ahtaa taas niin täyteen, et vesi meinas virrata sisälle. Kaiken lisäksi huolimatta siitä mitä bussiyhtiön toimistossa oli taas sanottu jouduttiin maksamaan botskireissusta mantereelle 50 shillinkiä. Alussa yritettiin taas vedättää valkosta, mut Kaisa pysyi kovana eikä maksanu 100 shillingin mzungu hintaa :) En tiedä liekö tästä innostuneena paikallinen sankari yritti päästä maksamatta lauttareissua, mut loppujen lopuksi hänen matkan hinnaksi määräytyi yksi kenkä jalasta :D Oltais toi tiedetty niin oltais mekin kengillä maksettu matkamme. Nyt ne ylimääräset kengät jäi Yumbe Villan huoneeseen, kun ei rinkkaan vaan yksinkertaisesti mahtunut enempää kiitos Kaisan lukemattomien hameiden, kangojen ja muiden rättien :P Watamulle saavuttiin tuntia ennen kiitos Tommi Mäkistäkin nopeemman bussikuskimme, joka ranko menemään kuoppien yli jousista ja iskareista piittaamatta.
29.3 & 30.3 Kotimatka Nairobiin
Edellisyön torakkajahdin jälkeen alkoi tehdä mieli lähtee himaan heti seuraavana päivänä. Tuli tapettua kymmenkunta peukalon kokoista torakkaa. Lisäks se tuskanen kuumuus pakotti meneen Malindille ostamaan bussilippuja Nairobiin. Liput saatiin Scandinavian Expressiltä ja edessä 10 tunnin öinen ajelu. Eipä taas näkynyt paljon valkosia yöbussissa tai missään pimeen aikaan. Matka sujui kuitenkin nopeasti kaikista röykyistä ja montuista huolimatta. Välillä kyllä tuntu, et kuski oli eksynyt savannille!
Aamulla purettiin repusta tavarat ja torakat ja sen jälkeen nukkumatin kanssa läpälle. Loppupäivä meni siinä rötvätessä. Illalla kuitenkin terästäydyttiin ja lähettiin syömään johkin juppiraflaan, kun oli Heidin synttärit. Samalla juhlistettiin Kaisankin synttäreitä ja raflan jälkeen poikettiin vielä Friday´s nimisessä kapakissa vetämessä Tuska-Tuskerit (lue: Kenian Karjala).
31.3 & 1.4 & 2.4 Viimesiä hengailuja Afrikassa
Lauantaina käytiin vähän zoomailemassa Nairobin mestoja. Käytiin mm. Conference Centerin katolla, josta näkee koko Nairobin. Sieläkin oli melkoiset säätämiset, et päästiin sinne 30. kerrokseen, mut päästiin silti. Nähtyä tuli myös USA:n suurlähetystön toisen rakennuksen muistopuisto. Lähetystön toiseen torniin asetti Al-Gaida pommin vuonna 1998. Lukuisia viattomia kuoli, kun torni tuli alas. Nykyään siis paikalla on puisto, jossa paikalliset käy nukkumassa. Kenialaiset kun nukkuu ihan missä vaan mistä löytyy varjo. Ekaks aattelin, et voi perkele kun on paljon pulsuja tässä maassa, mut niin ne kaikki nukkuu täällä jossain ojassa tai puskassa, jos alkaa väsyttää! :D
Sunnuntaina taas syömäs ravintolassa joskaan ei niin juppimestassa. Illalla pienet kokkailut ja kyllä kattelis Jaakko Kolmonen kummissaan kun maistais niitä settejä :) Luottotaksi Sammy vielä tilattiin hakeen meikä aamulla kämpin pihalta lentokentälle ja myöhään maanantai tiistai välisenä yönä olin takaisin Suomessa!
